BENALMADENA

Benalmadena

Benalmadena on pienehkö kaupunki Malagan maakunnassa. Kaupunki on jaettu kolmeen eri osaan: Benalmadenan kylään, Benalmadenan rantaan ja Arroyo de la Miel-kaupunginosaan. Malagan kaupunki sijaitsee Benalmadenasta 12 kilometriä länteen ja Marbella noin 42 kilometriä itään. Alue on kasvanut viime vuosikymmeninä nopeasti turismin saapuessa kaupunkiin ja siitä on tullut Costa del Solin yksi päämatkakohteista.

Benalmadenan rannikkoalueelta löytyy alueen parhaimmat nähtävyydet, joista varmasti kuuluisimmat ovat sen kultaiset, pitkät Välimeren hiekkarannat. Alueelta löytyy ravintoloita ja pubeja jokaiseen makuun ja paikalliset ovat hyvin ystävällistä väkeä. Benalmadenassa tuskin kyllästyy, koska kaupungissa on niin paljon tekemistä ja nähtävää.

Mikä parasta, olet kansainvälisessä ympäristössä jossa kuulet muutakin kuin Suomen kieltä ;)

Nähtävää
Benalmadenasta lähtee pitkä rantabulevardi joka jatkuu aina Puerto Marinan satamaan asti, jossa on mukava käydä ostoksilla tai syömässä. Satamassa sijaitsee myös Sea Life Centre-merimaailma, jossa on oma akvaario missä voi käydä silittämässä valtavia Rauskuja. Voit myös käydä siellä kävelyllä ihastelemassa kelluvia hotelleja, miljonäärien ökyjahteja tai sitten vain seurata huikeaa auringonlaskunäytöstä. Puerto Marina on myös Benalmadenan yöelämän keskus. (Kävellen asunnolta reilu 1km)

La Paloma-puisto on kaunis paikka Benalmadenan ranta-alueella. Puistossa on kauniita kasveja ja kukkia ja erilaisia eläimiä, kuten ankkoja, kaneja, vuohia ja eksoottisia lintuja. Puisto on todella kauniilla paikalla ja sieltä löytyy hieno puutarha sekä järveen laskevia vesiputouksia. Puistossa on kaksi kahvilaa jossa voit nauttia vaikka lasillisen kuunnellen riikinkukkojen laulua. (Asunnolta matkaa muutama satametriä)

La Paloman puiston vieressä on Selwo Marina, joka on Selwo Adventure Park-huvipuiston sisarpuisto. Selwo Marinassa voit nähdä delfiinejä, merileijonia, krokotiilejä, eksoottisia lintuja ja käärmeitä. Äskettäin puistoon rakennettiin myös pingviinimaailma, jossa voi nähdä palan Antarktista elämää keskellä Andalusiaa. (Tämäkin on asunnolta muutamien askelien päässä)

Arroyo de la Miel
Arroyo de la Miel tarkoittaa suomeksi `hunajavirtaa´. Tämä ennen niin hiljainen kaupunginosa yhdistää nyt Benalmadenan kylän sen ranta-alueeseen.

Benalmadenan Pueblo
Benalmadenan kylä on alueen alkuperäinen asutusalue Calamorro-vuoren juurella, 200 metrin korkeudessa. Kylällä on perinteisen espanjalaisen kylän ulkonäkö: pienet valkoisiksi kalkitut talot koristavat ahtaita ja labyrinttimaisia pikkukatuja. Vaikka kaupunki onkin pystynyt säilyttämään perinteisen ulkonäkönsä, on siitä tullut matkailun mukana hieman modernimpi. Benalmadenan kylässä vierailevat voivat nauttia hienostoravintoloiden tarjonnasta ihaillen kylästä avautuvaa näköalaa merelle.

Mijasin Pueblo
Mijasin kylä on vain muutaman minuutin ajomatkan päässä Benalmadenan kylästä. Tämä maaseutukylä antaa hienon kuvan vanhanaikaisesta Espanjasta ja täällä voit ihailla jokapäiväistä flamencoshowta keskusaukiolla tai ottaa vaikka hevosajelun ympäri kaupungin. Lähellä Mijasta sijaitsee myös kaunis Colomaresin linna, joka on maailmanlaajuisesti arvostettu monumentti. Colomaresin linna rakennettiin vasta 1900-luvun lopulla kunnianosoitukseksi Kolumbuksen Amerikan valloitukselle. Mijasin keskustan ulkopuolelta löytyy myös Rancho Domingo, joka on hyvin kaunis asuinalue.

Kulttuurinähtävyydet
Benalmadenan kylästä löytyy buddhalainen valaistumisen Stupa, joka on lännen suurin, 33 metriä korkea Stupa. Tätä nähtävyyttä tulevat katsomaan niin buddhalaiset kuin ei-buddhalaisetkin (näkyy Villan parvekkeelta)

Golf
Benalmadenalla on useita golf-kenttiä aivan kaupungin vieressä. Benalmadena Golf tarjoaa yhdeksän reiän kierroksia PAR3-kentällään. Kentällä on myös hieno klubi ja ravintola

Lähin 18 reiän kenttä on nimeltään Torrequebrada Golf, joka tarjoaa haasteita niin aloittelijalle kuin ammattipelaajallekin. Vaikka kenttä sijaitseekin kaupunkialueella, sitä ympäröivät männyt tekevät siitä yksityisemmän ja kentän näköalat ovatkin aivan upeat. (Toki Aurinkorannikolla on lukuisia määriä kenttiä, aloittelijalle kuin vaativalle ammattilaiselle. Vuokraa asunto/ autohallipaikka ja hakkaaa palloa vaikka koko viikko eri kentillä. niitä riittää täällä!

Ruokakulttuuri
Benalmadenan ruokakulttuuri on laaja ja alueen paikalliset ravintolat tarjoilevat alueen herkkuja, kuten merenantimia ja riisiruokia, mutta Benalmadenasta löytyy paljon muutakin. Kaupungissa on paljon tapasbaareja, ravintoloita ja kahviloita. Jotkut paikalliset tapas-paikat antavat sinulle mielellään drinkin saattajaisena ilmaiseksi pienen annoksen talon tapasta. Benalmadenassa löytyy rannan tuntumassa mukavia pieniä Chiringuitoksia (rantabaareja), jossa voit istahtaa lasilliselle tai kahville ihastellen rantaan saapuvia aaltoja.

Benalmádena on kasvanut yhteen naapurikaupunki Torremolinoksen kanssa. Kaupunkeja yhdistää mm. hienohiekkaista rantaa myötäilevä bulevardi, jonka keskivaiheilla on Benalmádenan tyylikäs huvivenesatama Puerto Marina mahtijahteineen sekä lukuisine putiikkeineen, kahviloineen ja ravintoloineen. Benalmádena sopii rauhallisemmalle lomailijalle, joka ei tarvitse koko ajan menoa ja huvitusta.
Vuorten ja meren kaupunki
Lomakaupunki jakautuu kolmeen eri osaan: Vuorenrinteelle rakentunut Benalmádena Pueblo valkoisine taloineen on kaupungin vanhinta ja tunnelmallisinta osaa, jossa on mm. mukavia paikallisia ravintoloita. Benalmádena Costalla taas voi kuljeskella kaunista rantabulevardia pitkin ja tarkastaa Puerto Marinan hulppeat huvipurret. Näiden väliin jäävä Arroyo de la Miel on Benalmádenan kolmas kyläkeskittymä.
Elämyksiä koko perheelle
Puerto Marina ja sen ympärillä kiertävä, palveluita pursuava rantakatu on nähtävyys itsessään. Satamasta on tullut myös merkittävä iltaelämän keskus. Paikallisia ruoka- ja ostospaikkoja etsivän kannattaa ehdottomasti poiketa myös Benalmadena Pueblossa vuorenrinteellä. Hiekkarannat, erilaiset eläinpuistot ja Tivoli World -huvipuisto suovat lomailoa kaikenikäisille. Hulppeimpiin elämyksiin kuuluu nousu köysiradalla ylös Mount Calamarron vuorelle, josta saa ihailla upeita näkymiä yli Aurinkorannikon.
Avarra Andalusian näkymiäsi
Lähijunalla on helppo käväistä lähikaupungeissa kuten Malagassa, mutta monet Andalusian nähtävyydet ovat päivän tai jopa kahden arvoisia. Jo muutaman kilometrin päässä rannikolta alkaa toisenlainen Andalusia. Pienissä valkoisiksi kalkituissa kylissä elämänrytmi poikkeaa täysin rannikon vilkkaista lomakeskuksista. Kaukana eivät ole myöskään tyylikäs Marbella, satumainen Granada, upea Sevilla tai brittiläinen Gibraltar.

Ilmasto Benalmadenassa vallitsee hyvin tyypillinen sub-trooppinen ilmasto. Kesät ovat hyvin kuumia ja talvet lämpimiä. Välimereltä saapuvat viileät tuulet helpottavat hieman kesän keskiarvoista +32 asteen lämpötilaa.

"Ensi katsomalta Benalmadena poikkeaa muista aurinkorannikon kaupungeista - ei ole niin paljon korkeita rakennuksia. "Kylä" on maltillisesti rakennettu etkä ole kuin esim. Fuengirolan kerrostalojen saartama.  Voit kävellä rantakatua pitkin Torremolinokseen Puerto Marinan kautta tai vuokraa meiltä pyörät. Niillä on mukava liikkua joka paikkaan. Asunnosta rantaan päin kävellessä eli naapurissa on iso puisto "lintupuistoksi" kutsutaanPaikallinen junan pysäkki on Arroyo de la Miel, ja sen läheltä löytyy sitä paikallistakin elämää. Juna kulkee Malagan ja Fuengirolan välillä, joten sieltä pääsee helposti käymään muuallakin - Malagassahan on myös nähtävää ja tekemistä."